Kaikki kohteet | Takaisin www.aivoliitto.fi | Rekisteriseloste

Auta meitä auttamaan!

Aivoliitto tukee edustamiensa ryhmien arjessa selviytymistä. Tavoitteenamme on, että kaikki AVH:n sairastaneet sekä kielellinen erityisvaikeus -diagnoosin saaneet ovat laadukkaan ja ammattitaitoisen tuen piirissä kulkemassa kohti itsenäistä elämää. Teemme myös työtä sen puolesta, että Suomessa yhä harvempi sairastuisi aivoverenkiertohäiriöihin.

Sinäkin voit olla mukana tässä tärkeässä työssä. Pienelläkin summalla voidaan saavuttaa paljon. Kiitämme lämpimästi kaikkia tukijoitamme!

Aivoverenkiertohäiriö

Vuosittain 25 000 suomalaista sairastaa aivoverenkiertohäiriön.

Tänäänkin 68 suomalaista saa aivoverenkiertohäiriön. Aivoliitto auttaa ja tukee jäseniään elämään hyvää arkea.

Auta meitä auttamaan.

Lahjoita kohteeseen

Kielellinen erityisvaikeus

Kielellinen erityisvaikeus ilmenee lapsen puheen ja kielen kehityksen viivästymisenä ja erityispiirteinä.
Tuetaan yhdessä lapsen puheen ja kielen kehitystä sekä perhettä arjessa.
 

Auta meitä auttamaan.

Lahjoita kohteeseen

Läheiset

Aivoliitto tukee kohderyhmiemme omaisten ja läheisten jaksamista esimerkiksi neuvonnalla ja vertaistuella. 

Auta meitä auttamaan.

Lahjoita kohteeseen

Tekstiviestilahjoitus

Voit tukea Aivoliiton toimintaa kätevällä tekstiviestilahjoituksella.

Kun lähetät numeroon 16499 tekstiviestin AIVOLIITTO,  lahjoitat 10 euroa.

Tekstiviestillä voivat lahjoittaa Sonera, Elisa, Saunalahti, DNA ja TeleFinland 
-liittymähaltijat. Lahjoitus veloitetaan puhelinlaskulla.


Kiitos tuestasi!

Lahjoita kohteeseen

Kuukausilahjoitus

Jos haluat kertalahjoituksen sijasta auttaa Aivoliiton kohderyhmiä säännöllisemmin, voit ryhtyä kuukausilahjoittajaksi. Voit tukea toimintaamme haluamallasi summalla ja valita lahjoituksesi kohderyhmän. Voit tehdä automaattisen kuukausilahjoituksen verkkopankissasi. Lahjoituksen voi tehdä suoraan Aivoliiton tilille. Viestikenttään voi laittaa mihin työhön haluaa kohdentaa lahjoituksensa, esimerkiksi: aivoverenkiertohäiriön sairastaneet tai lasten ja nuorten kielellinen erityisvaikeus. 

Aivoliiton lahjoitustilin numero: Nordea IBAN: FI43 1590 3000 173813

Kuukausilahjoittajat ovat tärkeä osa toimintaamme. Voimme yhdessä tehdä enemmän Aivoliiton kohderyhmien hyväksi.

Rahankeräyslupa RA/2017/460 (ajalle 2.6.2017–1.6.2019)

Lahjoita kohteeseen

Testamenttilahjoitus

Aivoliitto ry vastaanottaa testamenttilahjoituksia. Jos testamenttiin on kirjattu toive perinnön käyttämisestä tiettyyn kohteeseen, käytetään varat juuri tähän tarkoitukseen.

Testamenttilahjoitus voi olla osa omaisuudesta ja muutakin kuin rahaa. Lahjoittaja voi testamentata esimerkiksi maata, kiinteistöjä tai osakehuoneistoja, joista saadut varat käytetään toimintamme tukemiseen. Muistathan, ettei ole olemassa liian pieniä testamenttilahjoituksia. Jokainen lahjoitus on arvokas.

Testamenttia ei ole koskaan liian aikaista tehdä eikä se aiheuta mitään kuluja elämäsi aikana.

Yleishyödyllisenä yhteisönä Aivoliitto on vapautettu perintöverosta.  Aivoliitto on Vastuullinen lahjoittaminen ry VaLa:n jäsen.

Aivoliitto on mukana Hyvä testamentti -kampanjassa, joka tarjoaa tietoa ja neuvoja sekä jakaa tarinoita hyvän tekemisestä. Toiveena on, että testamentin laatiminen koettaisiin elämän ja oman tai läheisten varainhoidon suunnitteluksi, mahdollisuudeksi vaikuttaa. Lue lisää.

Hyvä testamentti jää elämään

Rahankeräyslupa RA/2017/460 (ajalle 2.6.2017–1.6.2019)

Jos haluat lisätietoa testamenttilahjoituksista, ota yhteyttä. Vastaan mielelläni kysymyksiisi.

Kirsi Haanperä, hallintopäällikkö
Aivoliitto ry
p. 040 715 5223
kirsi.haanpera(at)aivoliitto.fi

 

Lahjoita kohteeseen